Unelmointia

Löydän jälleen itseni kuulostelemassa mahani tilannetta. Mietin mitä erilaiset kihelmöinnit, vihlonnat, kuplinnat ja ties mitkä muut tuntemukset voisivat enteillä tai olla enteilemättä. Haluaisin kovasti uskoa, että tuo kihelmöinti voisi tarkoittaa, että sisälläni olisi pieni hedelmöittynyt munasolu, joka olisi jo jakautunut ja etsisi kotiaan limakalvolta. Toisaalta, en haluaisi elätellä toiveita. Tiedän jo valmiiksi, että liian suuriin unelmiin vaipuminen vain sattuu, kun unelmat valuvat verenä viemäriin. On niin vaikeaa yrittää suhtautua asiaan oikein, tietää miten tähän asiaan kuuluisi suhtautua. Nyt kuitenkin olen taas tilanteessa, jossa en voi kuin odottaa... vasta 1½ viikon kuluttua on mitään tiedettävissä tästä kierrosta.

Kaikesta tästä järkeilystä huolimatta olen löytänyt itseni miettimästä, että nyt hedelmöitetty lapsi syntyisi joulukuun puolessa välissä ja olisi tietysti paran joululahja ikinä. Olen miettinyt miten viettäisimme ensimmäisen joulun uuden tulokkaan kanssa, miettinyt jälleen auton vaihtamista, rattaiden ostamista, pienen pienien vaatteiden ostamista, kestovaippojen käyttöä, pienten vihannessosepalojen pakastamista ja niin edelleen ja niin edelleen. Haaveilen tietysti vatsani kasvavan ja tuntevani pienen ihmisen liikkeet sisälläni. Se vain tuntuu niin kovin kaukaiselta...

Odottelen myös alkuviikkoa, jolloin voin pyytää soittoaikaa lääkärille. Saan sitten puhelimessa jossakin vaiheessa kuulla labrakokeiden tuloksia. Ja maanantaina avo käy jättämässä oman näytteensä. Niiden tuloksia joudutaan varmaan vielä kauemmin odottelemaan...