Blaah

Eilen sitten ryhdyin edellisen postauksen jälkeen selvittämään tuota doptioasiaa ja kuinka ollakaan on taas asia tehty meille vaikeaksi. Meissä on yksi perustavaa laatua oleva vika, olemme avopari. Se yksi tärkeä i puuttuu. Olisihan tuo naimisiin meneminen minulle muutenkin tärkeää, mutta en nyt viitsi toista pakottakaan. Mennään sitten kun se avostakin tuntuu oikealta, jos se vielä silloin minustakin tuntuu oikealta ja tärkeältä. Eihän sitä koskaan tiedä. Mutta tuon adoptiojutun kannaltahan sitä kannattaisi mennä naimisiin piakkoin, kun kehtaavat vaatia, että naimisissa ollaan oltu jo joitakin vuosia ennen hakemistakin... Hmm...jatkan siis katsellaan elämää...

Adoptio on yhtä hyvä mahdollisuus

Eilen käytiin avon kanssa keskustelua lapsista. Tulin sanoneeksi, että teksi mieleni tehdä se raskaustesti vaikka tiedän, ettei siitä tässä vaiheessa vielä mitään hyötyä olisi. Tänään on siitä positiivisesta ovulaatiotestistä kulunut vasta viikko, joten raskaustestissä ei vielä pitäisi näkyä mitään...jos vilä edes viikonloppuun asti malttaisi mielensä... Niin, siinä sitten juteltiin myös siitä, että lapsen ei kyllä välttämättä taritsisi olla biologinen lapsi. Olen aina ajatellut, että hankkisin joskus adoptiolapsen ja avo on kuulemma samoilla linjoilla. Se on siis hyvinkin mahdollinen tapa hankkia jälkikasvua meidänkin talouteemme. Omissa haaveissani on kuitenkin olla raskaana. Haluaisin olla raskaana ja imettää omaa lasta. Lapsen ei toki täydy olla biologisesti oma, sukusolunluovutuskin on hyvä asia, jos omia ei voi käyttää. Haluaisin vain tuntea pienen ihmisen liikkeet ja pyörinät sisälläni ja tuntea sen ilmeisesti kovin läheisen ja hellän siteen, joka äidin ja lapsen välillä on äidin imettäessä. Sitä haluaisin ja sitä ei voi adoptiossa saada. Adoptiolapsi olisi kuitenkin muuten ihan yhtä rakas, haluttu ja tervetullut kuin omakin lapsi. Ja hyvä nyt tietää, että molemmat olemme tästäkin asiasta samaa mieltä. Ja adoptiohan olisi aivan loistava tapa hankkia sisaruksia mahdolliselle biologiselle lapselle. =)

Unelmointia

Löydän jälleen itseni kuulostelemassa mahani tilannetta. Mietin mitä erilaiset kihelmöinnit, vihlonnat, kuplinnat ja ties mitkä muut tuntemukset voisivat enteillä tai olla enteilemättä. Haluaisin kovasti uskoa, että tuo kihelmöinti voisi tarkoittaa, että sisälläni olisi pieni hedelmöittynyt munasolu, joka olisi jo jakautunut ja etsisi kotiaan limakalvolta. Toisaalta, en haluaisi elätellä toiveita. Tiedän jo valmiiksi, että liian suuriin unelmiin vaipuminen vain sattuu, kun unelmat valuvat verenä viemäriin. On niin vaikeaa yrittää suhtautua asiaan oikein, tietää miten tähän asiaan kuuluisi suhtautua. Nyt kuitenkin olen taas tilanteessa, jossa en voi kuin odottaa... vasta 1½ viikon kuluttua on mitään tiedettävissä tästä kierrosta.

Kaikesta tästä järkeilystä huolimatta olen löytänyt itseni miettimästä, että nyt hedelmöitetty lapsi syntyisi joulukuun puolessa välissä ja olisi tietysti paran joululahja ikinä. Olen miettinyt miten viettäisimme ensimmäisen joulun uuden tulokkaan kanssa, miettinyt jälleen auton vaihtamista, rattaiden ostamista, pienen pienien vaatteiden ostamista, kestovaippojen käyttöä, pienten vihannessosepalojen pakastamista ja niin edelleen ja niin edelleen. Haaveilen tietysti vatsani kasvavan ja tuntevani pienen ihmisen liikkeet sisälläni. Se vain tuntuu niin kovin kaukaiselta...

Odottelen myös alkuviikkoa, jolloin voin pyytää soittoaikaa lääkärille. Saan sitten puhelimessa jossakin vaiheessa kuulla labrakokeiden tuloksia. Ja maanantaina avo käy jättämässä oman näytteensä. Niiden tuloksia joudutaan varmaan vielä kauemmin odottelemaan...

Ovulaatio!

Vihdoinkin, meinasi jo epätoivo iskeä. Mietin jo kovasti, että kuinka kauan tätä testailua pitää jatkaa ennenkuin voi todeta, ettei ovuloi. Pitäisikö sitä jatkaa kunnes kuukautiset alkavat? Varmaan näin. Nyt ei kuitenkaan tarvitse jatkaa pohdintaa, kun tänään ne viivat lopulta olivat samanväriset tai testiviiva vähän tummempikin. Tiedänpä siis kuinka kulutan tämän illan. =D

Ovulaatio?

Se olisi hyvä alku siihen lapsen saamiseen. Tänään tein ensimmäistä kertaa elämässäni ovulaatiotestin. Olisi voinut paketin ohjeiden mukaan tehdyillä laskelmilla näyttää punaista jo, mutta ei se näyttänyt. Huomenna sitten uudestaan ja ensi viikolla varmaan lisää tikkujen uittamista pissassa. Katsotaan josko jossain vaiheessa näyttäisi ovulaatiota. Nyt kyllä rupeaa taas miettimään, että jos en ovuloi, niin mitä sitten. Mitä seuraavaksi? Mitä silloin tehdään? Mitä syödään tai piikitetään? Mitä testejä tehdään seuraavaksi? Koska saan seuraavan ajan lääkärille? Niin, soittoaika pitäisi varata muutaman viikon päähän, mutta lääkäri ei ole vielä päättänyt työvuoroistaan tuolla ajalle, joten pitää vielä odotella ajan varaamisen kanssa.

Perjantaina kävin labrassa jättämässä pissaa purkkiin, verta pukiloihin ja papanäytteen. Tuloksia pitäisi tulla joskus...odotellaan. Elämä on odottelua...tai jotain...

Uskomatonta, mutta totta

Eilen sitten lopulta päästiin sinne lääkärille. Ei siis tullut neljättä siirtokirjettä. Sielä sitten juteltiin ja tehtiin sisätutkimus. Huomenna siten menen käymään labrassa jättämässä vähän verta ja papanäytteen. Avo pääsee sitten jättämään sperma-analyysiin näytteen myös. Jäin vain sitä miettimään, kun se on omakustanteinen ja lääkäri muisteli hinnaksi noin 150 €, että voisikohan sen näytteen käydä jättämässä jonnekin muuallekin. Väestöliitolla näyttäisi maksavan 72 €, joten eroa oisi aika paljon. Etenkin, kun tuo kunnallisenkin näyte lähetetään jonnekin muualle. Täytyy nyt katso. Avon pitäisi huomenna soittaa sinne labraan ja kysyä hintaa ja tarkempia toimintaohjeita. Olisihan se tietty helpompaa, jos näytteen voisi viedä vain johonkin lähilabraan eikä viedä jonnekin kaupungille. Mutta asia siis etenee. =) Ai niin juu, ja ovulaatiotestikin pitäisi tässä muistaa tehdä. Ja sitten jutellaan lisää lääkärissedän kanssa.

Lääkärinodotus?

Mietinkin tässä juuri, että tulikohan tästä blogista ennemminkin lääkärin kuin lapsen odotusblogi...toivottavasti ei kuitenkaan... Vaikka kyllä odotan huomenna postilaatikosta tipahtavan ajanarvauskeskuksesta uuden kirjeen, jossa pahoitellaan jälleen ajan siirtymistä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Tiistaina olisi taas aika lääkärille, mutta pääsisimmekö kenties jo nyt ihan vastaanotolle asti? Vastahan tämä on neljäs aika... Täytyy kyllä sanoa, että jos huomenna tulee se kirje, niin soitan sitten arvauskeskukseen ja pyydän lähetteet verikokeisiin, jotta sitten joskus kun lääkärille asti päästään, niin olisi jotain mistä keskustella...jotain konkreettisia tuloksia...

Aikuisten oikeesti

Ihan siis aikuisten oikeesti rupee toi arvauskeskuksen ajan arvaus meininki ärsyttämään. Huomenna siis piti olla aika sinne lääkärille, paino sanalla piti. Tänään tuli taas kirje ajan arvaajilta, johon oli muuten laitettu vuosiluvuksi 2007, jossa aika peruttiin ja siirrettiin jälleen tulevaisuuteen. Tällä kertaa aikaa siirrettiin viikolla, mutta jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin en kyllä usko enää lääkäriä näkeväni edes ensi kuussa. Tuo ajan siirto oli jo kolmas eli ehkä kolmas kerta toden sanoo? Uskoo ken tahtoo, kun on kyse arvauskeskuksen toiminnasta. Ja ärsyttää vielä vähän enemmän, kun tietää, että sieltä lähetetään jatkotutkimusjonoihin ja jonoja on ehtinyt kertymään jo melkoisesti tässä kaden kuukauden arvauskeskus ajan odottelun aikana... Mikähän mahtaisi olla hoitotakuu tässä asiassa? Ärsyttää niin paljon...enää on vain pohjaton lohduttomuus tämän asian kanssa, kun ei se vain etene mihinkään vaikka kuinka on yrittänyt...

Alkaa jännittämään

Nyt alkaa pikkuhiljaa jännittämään. Ylihuomenna olisi tarkoitus mennä lääkärille. Sitä aikaa ei ole vielä kolmatta kertaa siirretty. Avo tosin viime viikolla tajusi, että hänellä on koe juuri lääkäriaikaan, joten joudun menemään lääkärille yksin. Jännittää siis vähän lisää...ja täytyy kyllä tunnustaa, olen myös vähän pettynyt. Olisi ollut kiva aloittaa tämä yhteinen matka yhdessä, mutta ei tässä muu auta. Yritin nimittäin soitella terveyskeskukseen ja kysellä koska saisi uusia aikoja, jos vaihtaisi. Uuden ajan olisi saanut kuukauden päähän, joten menen mieluummin sitten yksin tälle vastaanotolle. Vähän jännittää, että mitä se lääkäri mahtaa kysellä ja jutella kun sielä käy...mutta sehän selviää ylihuomenna.

Sisäinen tuhlarini

Olen yrittänyt viimeaikoina vähentää langan ostamista, olen sitä nimittäin jo varastoihini melkoiset määrät kerännyt (siitä kuitenkin enemmän muissa blogeissani, tämä ei ole sen paikka). Valitettavasti vauvaneuleet houkuttelevat paljon ja en sellaisia nyt sattuneesta syystä kuitenkaan halua varastoon tehdä, tiedä vaikka koskaan vauvoja saada aikaiseksi. Olen siirtänyt tuhlailuni seuraavaan kohteeseen, olen ruvennut keräilemään Iittalan Kivi-tuikkuja. Viimeksi tänään kävin työmatkalla Sokokselta sellaisen ostamassa, sen vaaleanpunaisen, joka ystävänpäiväalennuksessa oli. Bussissa se sitten lopulta iski, se miksi ostelen kaikkea tälläistä, korviketta. Oikeasti mieleni tekisi ostaa suloisia vauvan vaatteita Huuto.netistä, ostaa kauniit vaaleanpuna-harmaat lastenvaunut, lukuisia tutteja ja muita tarvikkeita. Haluaisin ostaa pinnasängyn, hoitopöydän, tehdä vauvalle vaatteita, kestovaippoja, neuleita. Jouluna halusin joululahjaksi sauvasekoittimen, vaikkei meillä nyt ihan hirveästi sosekeittoja syödäkään. Haluaisin kuitenkin kuvitella tekeväni lapselle soseita itse, enkä ostavani purkkiruokaa. Mutta mitään vauvajuttuja en voi ostaa, joten tuhlaan rahani kaikkeen muuhun...masentavaa...

Mitäs minä sanoin

Olin täysin vakuuttunut lääkäriaikaa siirrettäessä, ettemme pääse tuolloinkaan vielä lääkärille ja kuinka ollakaan eilen tuli jälleen kerran kotiin kirje kaupunkin terveydenhuollosta. Aikaamme oli jälleen kerran siirretty. Tällä kertaa tosin vain vuorokaudella. Samalla lääkäri oli vaihtunut (nyt meidät ottaa vastaan mieslääkäri) ja aika oli muuttunut ilta-ajaksi. En ollutkaan tiennyt, että terveyskeskuslääkärit ottavat vastaan myös illalla. Nyt aikamme on hieman ennen kuutta.

On tässä lääkärin odottamisessa ollut omat vaikutuksensa. Tietenkin sitä on masentunut jatkuvista siirroista, olisihan se kiva päästä vastaanotolle nopeammin, mutta samalla olen huomannut, että molemmat ovat alkaneet miettiä lapsettomuuden syitä. Molemmilla liikkuu mielessä miksi juuri me olemme lapsettomia ja molemmat syyllistävät siitä itseään. Jos kaikki kehittelemämme syyt olisivat totta, ei mahdollisista hoidoistakaan taitaisi olla apua. Epäilyksien listalta löytyy perinteisiä endometriooseja, kiveskohjuja, hormoonihäiriöitä ja ties mitä muita, joista yhtäkään ei ole kohdallamme todettu. Kunhan nyt arvailemma ja syyllistämme itsejämme. Toivottavasti nyt siis pääsisimme edes tuolloin lääkärille, koska kohta meillä on varmaan jo syöpä tai jokin todella harvinainen sairaus, joka voi aiheuttaa lapsettomuutta...

Ja alkoihan ne

Aamulla päätin kuitenkin tehdä raskaustestin, koska yön aikana vuoto ei ollut alkanut. Siinä sitten aamulla testiä tuijotellessani olin jo valmis kuvittelemaan, että sielä olisi näkynyt himmeän himmeä viiva. Sitten päätin, että katsellaan hetken aikaa jotain muuta ja sitten vilkaistaan uudelleen ja kyllä se viiva ihan vain kuvittelua oli...toiveunta... Ja sitten illalla se vuoto alkoi. Ei tarvinnut enää miettiä voisiko testiin tulla oikea viiva, jos odottaisi päivän tai kaksi...avopuolisoni ei siis saanut parasta mahdollista syntymäpäivälahjaa.

Odottavan aika...ja silleen...

Niin, nyt odottavan aika on pitkä. Odotan lääkäriaikaa (lääkäri on kuulemma kipeänä ja siksi aikaa siirrettiin kuukaudella), odotan aikaa jolloin voin kävellä ison mahan kanssa ja odotan ties mitä muutakin. Juuri nyt odotan eniten kuukautisten alkamista. Eilen niiden piti alkaa, mutta eivät ole alkaneet vieläkään. Vielä vuosi sitten olisin innosta soikeana, olisin jo dippaamassa raskaustestiä pissaan ja odottaisin sinne ilmestyvän useamman punaisen viivan. Nykyään olen jo paljon kyynisempi. Tiedän ilman testiäkin, että kuukautiset ovat alkamassa, ne tulevat ihan varmasti. Ei minulle voi käydä niin hyvää tuuria, etteivät ne alkaisi. Vai voiko? Haluaisin tietenkin uskoa, että voisin olla raskaana. Nyt olen kuitenkin tehnyt päätöksen, että kokeilen testin tekemistä jos kuukautiset eivät ole alkaneet aamuun mennessä. Vai pitäisikö odottaa viikonloppuun, jolloin voisin vielä huomenna elätellä toiveita...vaikka mitä hyötyä siitä olisi? Pudotus takaisin todellisuuteen olisi vielä kipeämpi... Ristiriitaista, eikai sitä muut voi sanoa...katsellaan...

Niin, lapseton...

Mistä sitä aloittaisi, etenkin kun nyt tämä lapsettomuus tuntuu taas hieman pahemmalta, kuin aikaisemmin. Tähän syyhyn hieman myöhemmin...
Kaikki alkoi siitä, kun tapasin avopuolisoni 6½ vuotta sitten. Lähes kaksi vuotta sitten päätimme, että voisi olla aika hankkia lapsia. Ajatus tietenkin oli, että niitä tulee, ihan tuosta vain. Emme voi olla niitä, niitä lapsettomia. Kun olin lopettanut pillerit ja muutamat kuukautiset olivat tulleet ja yhdet tuntuivat olevan myöhässä ajattelin, että nyt se oli tässä. Testi vain oli negatiivinen. Ja kaksi päivää myöhemmin kuukautiset alkoivat. Tuska oli raastava. Jotenkin siitä negatiivisesta testistä huolimatta oli ajatellut, että yhdeksän kuukauden kuluttua pieni lapsi valtaisi kotimme. Näitä joka kuukausi tulevia kuukautisia on ollut jo lukemattomia ja jokaiset tuntuvat yhtä pahoilta, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kuukautiseni ovat usein kivuliaat, mutta en ole ajatellut asiaa sen enempää, koska ne aina ovat olleet (paitsi pillereitä syödessäni). Ja eiväthän ne nyt ole yhtä pahat kuin teini-iässä, jollon usein oksensin kuukautiskipujen korventaessa vatsaa.
Kun raskautta oli yritetty vuosi ja neljä kuukautta varovasti ehdotin avopuolisolle lapsettomuustutkimuksia. Hänen mielestään voimme vielä yrittää luonnollisesti, joten jatkoimme yrittämistä. Nyt kun kaiken alkamisesta on kulunut vuosi ja yhdeksän kuukautta varasin ajan omalääkärille lapsettomuustutkimuksia varten. Ajan varaaminen tuntui vaikealta. Ääni täristen selitin puhelimeen vastanneelle naiselle asiaani ja toivoin saavani ajan pian. Ajan sain kolmen viikon päähän. Ja nainen pahoitteli, kun joudumme odottamaan näin kauan. Aika olisi ollut ensi viikolla...tänään tuli kirje arvauskeskuksesta ja aika peruttiin. Tuntui jälleen kerran todella pahalta. Aika vain perutaan, tuosta vain, vaivautumatta selittämään mitenkään. Olisi inhimillisempää kertoa jokin syy peruutukselle. Vaikka kirjeen mukana tuli uusi aika, kuukauden päähän, en oikein pysty arvostamaan sitä. Haluan soittaa maanantaina (kehtasivatkin näin pilata viikonlopun) ja saada tietää miksi aikani peruttiin. Onko jonkun muun asia tärkeämpi kuin minun? Ymmärrän kyllä, että aikani on voitu siirtää, koska joku todella tarvitsee aikani. Jollekin aika saattaa olla elämän ja kuoleman kysymys, mutta kuinka monta kertaa ajan siirto pitää sallia, koska en usko, että pääsemme lääkärille tuolloinkaan. Vai onko aikani siirretty, koska lääkäri onkin päättänyt lähteä lomamatkalle? Vai onko ajan siirtämiselle joku vielä huonompi syy? Haluan lääkärille heti, koska haluan saada asian eteenpäin...en jaksa enää odottaa, etenkin kun ympärillä pyörii raskaana olevia naisia. Tuntuu kuin heitä tulisi ovista ja ikkunoista. Heitä on joka paikassa, mutta minä vain en ole yksi heistä...olen yksi niistä, niistä vaietuista.