Blaah

Eilen sitten ryhdyin edellisen postauksen jälkeen selvittämään tuota doptioasiaa ja kuinka ollakaan on taas asia tehty meille vaikeaksi. Meissä on yksi perustavaa laatua oleva vika, olemme avopari. Se yksi tärkeä i puuttuu. Olisihan tuo naimisiin meneminen minulle muutenkin tärkeää, mutta en nyt viitsi toista pakottakaan. Mennään sitten kun se avostakin tuntuu oikealta, jos se vielä silloin minustakin tuntuu oikealta ja tärkeältä. Eihän sitä koskaan tiedä. Mutta tuon adoptiojutun kannaltahan sitä kannattaisi mennä naimisiin piakkoin, kun kehtaavat vaatia, että naimisissa ollaan oltu jo joitakin vuosia ennen hakemistakin... Hmm...jatkan siis katsellaan elämää...

Adoptio on yhtä hyvä mahdollisuus

Eilen käytiin avon kanssa keskustelua lapsista. Tulin sanoneeksi, että teksi mieleni tehdä se raskaustesti vaikka tiedän, ettei siitä tässä vaiheessa vielä mitään hyötyä olisi. Tänään on siitä positiivisesta ovulaatiotestistä kulunut vasta viikko, joten raskaustestissä ei vielä pitäisi näkyä mitään...jos vilä edes viikonloppuun asti malttaisi mielensä... Niin, siinä sitten juteltiin myös siitä, että lapsen ei kyllä välttämättä taritsisi olla biologinen lapsi. Olen aina ajatellut, että hankkisin joskus adoptiolapsen ja avo on kuulemma samoilla linjoilla. Se on siis hyvinkin mahdollinen tapa hankkia jälkikasvua meidänkin talouteemme. Omissa haaveissani on kuitenkin olla raskaana. Haluaisin olla raskaana ja imettää omaa lasta. Lapsen ei toki täydy olla biologisesti oma, sukusolunluovutuskin on hyvä asia, jos omia ei voi käyttää. Haluaisin vain tuntea pienen ihmisen liikkeet ja pyörinät sisälläni ja tuntea sen ilmeisesti kovin läheisen ja hellän siteen, joka äidin ja lapsen välillä on äidin imettäessä. Sitä haluaisin ja sitä ei voi adoptiossa saada. Adoptiolapsi olisi kuitenkin muuten ihan yhtä rakas, haluttu ja tervetullut kuin omakin lapsi. Ja hyvä nyt tietää, että molemmat olemme tästäkin asiasta samaa mieltä. Ja adoptiohan olisi aivan loistava tapa hankkia sisaruksia mahdolliselle biologiselle lapselle. =)