Ja alkoihan ne

Aamulla päätin kuitenkin tehdä raskaustestin, koska yön aikana vuoto ei ollut alkanut. Siinä sitten aamulla testiä tuijotellessani olin jo valmis kuvittelemaan, että sielä olisi näkynyt himmeän himmeä viiva. Sitten päätin, että katsellaan hetken aikaa jotain muuta ja sitten vilkaistaan uudelleen ja kyllä se viiva ihan vain kuvittelua oli...toiveunta... Ja sitten illalla se vuoto alkoi. Ei tarvinnut enää miettiä voisiko testiin tulla oikea viiva, jos odottaisi päivän tai kaksi...avopuolisoni ei siis saanut parasta mahdollista syntymäpäivälahjaa.

Odottavan aika...ja silleen...

Niin, nyt odottavan aika on pitkä. Odotan lääkäriaikaa (lääkäri on kuulemma kipeänä ja siksi aikaa siirrettiin kuukaudella), odotan aikaa jolloin voin kävellä ison mahan kanssa ja odotan ties mitä muutakin. Juuri nyt odotan eniten kuukautisten alkamista. Eilen niiden piti alkaa, mutta eivät ole alkaneet vieläkään. Vielä vuosi sitten olisin innosta soikeana, olisin jo dippaamassa raskaustestiä pissaan ja odottaisin sinne ilmestyvän useamman punaisen viivan. Nykyään olen jo paljon kyynisempi. Tiedän ilman testiäkin, että kuukautiset ovat alkamassa, ne tulevat ihan varmasti. Ei minulle voi käydä niin hyvää tuuria, etteivät ne alkaisi. Vai voiko? Haluaisin tietenkin uskoa, että voisin olla raskaana. Nyt olen kuitenkin tehnyt päätöksen, että kokeilen testin tekemistä jos kuukautiset eivät ole alkaneet aamuun mennessä. Vai pitäisikö odottaa viikonloppuun, jolloin voisin vielä huomenna elätellä toiveita...vaikka mitä hyötyä siitä olisi? Pudotus takaisin todellisuuteen olisi vielä kipeämpi... Ristiriitaista, eikai sitä muut voi sanoa...katsellaan...

Niin, lapseton...

Mistä sitä aloittaisi, etenkin kun nyt tämä lapsettomuus tuntuu taas hieman pahemmalta, kuin aikaisemmin. Tähän syyhyn hieman myöhemmin...
Kaikki alkoi siitä, kun tapasin avopuolisoni 6½ vuotta sitten. Lähes kaksi vuotta sitten päätimme, että voisi olla aika hankkia lapsia. Ajatus tietenkin oli, että niitä tulee, ihan tuosta vain. Emme voi olla niitä, niitä lapsettomia. Kun olin lopettanut pillerit ja muutamat kuukautiset olivat tulleet ja yhdet tuntuivat olevan myöhässä ajattelin, että nyt se oli tässä. Testi vain oli negatiivinen. Ja kaksi päivää myöhemmin kuukautiset alkoivat. Tuska oli raastava. Jotenkin siitä negatiivisesta testistä huolimatta oli ajatellut, että yhdeksän kuukauden kuluttua pieni lapsi valtaisi kotimme. Näitä joka kuukausi tulevia kuukautisia on ollut jo lukemattomia ja jokaiset tuntuvat yhtä pahoilta, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kuukautiseni ovat usein kivuliaat, mutta en ole ajatellut asiaa sen enempää, koska ne aina ovat olleet (paitsi pillereitä syödessäni). Ja eiväthän ne nyt ole yhtä pahat kuin teini-iässä, jollon usein oksensin kuukautiskipujen korventaessa vatsaa.
Kun raskautta oli yritetty vuosi ja neljä kuukautta varovasti ehdotin avopuolisolle lapsettomuustutkimuksia. Hänen mielestään voimme vielä yrittää luonnollisesti, joten jatkoimme yrittämistä. Nyt kun kaiken alkamisesta on kulunut vuosi ja yhdeksän kuukautta varasin ajan omalääkärille lapsettomuustutkimuksia varten. Ajan varaaminen tuntui vaikealta. Ääni täristen selitin puhelimeen vastanneelle naiselle asiaani ja toivoin saavani ajan pian. Ajan sain kolmen viikon päähän. Ja nainen pahoitteli, kun joudumme odottamaan näin kauan. Aika olisi ollut ensi viikolla...tänään tuli kirje arvauskeskuksesta ja aika peruttiin. Tuntui jälleen kerran todella pahalta. Aika vain perutaan, tuosta vain, vaivautumatta selittämään mitenkään. Olisi inhimillisempää kertoa jokin syy peruutukselle. Vaikka kirjeen mukana tuli uusi aika, kuukauden päähän, en oikein pysty arvostamaan sitä. Haluan soittaa maanantaina (kehtasivatkin näin pilata viikonlopun) ja saada tietää miksi aikani peruttiin. Onko jonkun muun asia tärkeämpi kuin minun? Ymmärrän kyllä, että aikani on voitu siirtää, koska joku todella tarvitsee aikani. Jollekin aika saattaa olla elämän ja kuoleman kysymys, mutta kuinka monta kertaa ajan siirto pitää sallia, koska en usko, että pääsemme lääkärille tuolloinkaan. Vai onko aikani siirretty, koska lääkäri onkin päättänyt lähteä lomamatkalle? Vai onko ajan siirtämiselle joku vielä huonompi syy? Haluan lääkärille heti, koska haluan saada asian eteenpäin...en jaksa enää odottaa, etenkin kun ympärillä pyörii raskaana olevia naisia. Tuntuu kuin heitä tulisi ovista ja ikkunoista. Heitä on joka paikassa, mutta minä vain en ole yksi heistä...olen yksi niistä, niistä vaietuista.